vimpeli

Vimpeli, pieni kunta – monta sankaria

Vimpelistä löytyy monia kiinnostavia matkailukohteita jokaiseen makuun. Kraatterijärvi tarjoaa useita mahdollisuuksia esimerkiksi retkeilyyn, liikkumiseen, vapaa-aikaan taikka pelkästään maisemien ihailuun.

Vimpelin pitkä historia tarjoaa tiedonjanoisille useita tutustumisen kohteita sodan muistomerkeistä museoihin ja historiallisiin rakennuksiin, kuten ainutlaatuinen Vimpelin pyöreä kirkko vuodelta 1807. Vimpelissä sijaitsi itsenäisen Suomen ensimmäinen upseerikoulu, Vimpelin Sotakoulu,
vuodenvaihteessa 1917-1918, jonka aloittamaa työtä jatkaa nykyinen Reserviupseerikoulu Haminassa. Sotakoulun kurssilaiset, ”Vimpelin Pojat”, olivat ratkaisevassa asemassa vapaussodassa, sillä he olivat mukana muun muassa johtamassa ja suunnittelemassa Pohjanmaan valtauksia ja venäläisten aseistariisumisia.

Vimpeli tunnetaan myös pitkästä kalkinpolton historiasta ja kunnassamme sijaitsee käytössä oleva kalkkilouhos vielä tänäkin päivänä. Vimpelin Hallapurolla sijaitsee 1800-luvulla rakennettuja perinteisiä kalkkiuuneja, jotka ovat Etelä-Pohjanmaalla ainoita laatuaan ja harvinainen näky enää Suomessa. Kansanomainen kalkinpoltto oli merkittävä sivuelinkeino alueen asukkaille ennen teollista kalkinpolttoa. Urheilusta kiinnostuneille näkemisen arvoista on Vimpelin Vedon kotipesä, Savonjoen ympäröimä Saarikenttä, joka on Suomen ainoa saaressa sijaitseva pesäpallostadion.
 www.vimpeli.fi

Scroll to Top